"Aamut ovat virkeämpiä"

Hyvät yöunet ovat ensisijaisen tärkeitä Monicalle, jolla on kaksi työtä ja kolme siperialaista palkintokissaa hoidettavanaan. Stressaavan jakson päätteeksi alkoi uni rakoilla. Onneksi hänen ystävänsä ehdotti hänelle kärsimyskukkaa sisältävää Sedaforte Plussaa.

Kärsimyskukka edistää hyvää unta. Sitruunamelissalla on rentouttava ja rauhoittava vaikutus sekä se vähentää myös levottomuutta, jännitystä ja ärtyneisyyttä. Sisältää myös tryptofaania ja magnesiumia.

Sedaforte Plus on minulle kuin unihiekkaa

Stressi, perheongelmat ja äidin menetys aiheuttivat Monicalle rauhattomia öitä. Ystävä ehdotti Sedaforte Plussaa, joka sisältää kärsimyskukkaa ja se osoittautui parhaaksi ratkaisuksi hänen unelle.

Nukahtamisongelmista voi poikia kielteisiä asioita arjen jaksamisen kannalta ja hyvinkin nopeasti.

Monican menettäessä äitinsä kolme vuotta sitten, hän ajautui stressin ja ahdistuksen noidankehään. Nukkumaan mennessä kaikki kasaantui mieleen varjostaen tulevaa yötä, jonka seurauksena hän oli päivisin puhditon.

- Päivistä on vaikea selvitä, jos unen määrä ei ole riittävä. Tunsin itseni uupuneeksi suurimman osan ajasta, mutta minun täytyi vain "jatkaa eteenpäin", sanoo ahkera nainen, joka toimii päivisin kokkina ja iltaisin tiiminvetäjänä.

- Sedaforte Plussan astuessa elämääni, olen saanut enemmän energiaa ja elämäniloa, sillä yöni ovat rauhallisempia. Tästä luontaistuotteesta en luovu.

Vaikeuksista poiki levottomia öitä

Monica muistaa vaikean aikakauden, jolloin hänen ajatuksen laukkasivat ja ne tekivät sitä erityisesti silloin, kun hänen päänsä osui iltaisin tyynyyn. Monica kokeili monia eri keinoja saadakseen rauhoitettua öitään, mutta niistä ei juurikaan ollut hänelle apua.   

- Mikään ei tuntunut toimivan, hän toteaa.

- Joskus nukahdin kyllä nopeasti, mutta muutaman tunnin kuluttua heräsin ja oli lähes mahdotonta nukahtaa uudelleen, Monica huokaisee.

Kärsimyskukka rauhoitti levottomat yöt

Ystävä, jolla itselläänkin oli ollut samankaltaisia kokemuksia, ehdotti Monicalle Sedaforte Plussan kokeilemista ja se osoittautui täydelliseksi rauhoittajaksi Monican levottomiin öihin. Sedaforte Plus sisältää kärsimyskukkaa, joka auttaa kehoa rentoutumaan ja vaipumaan uneen. 

- Jo muutaman viikon kuluttua tunsin, että kehossani alkoi tapahtua jotakin. Olin sanoinkuvailemattoman onnellinen. Otan aina kaksi tablettia puoli tuntia ennen nukkumaan menoa ja se auttaa minua sekä rentoutumaan että nukahtamaan nopeasti, mikä muuten voisi kestää ikuisuuden, Monica toteaa.

- Vihdoinkin olen löytänyt tuotteen, joka on minulle kuin unihiekkaa, sanoo Monica hymyillen.

- Nyt minulla on energiaa ja elämäniloa joka ainoassa päivässäni. Aion ehdottomasti seilata jatkossakin Sedaforte Plussan kanssa höyhensaarille, hän hymyilee.

Hyvää yötä – ja seuraavaa aamua Sedaforte Plussan myötä. Sisältää mm. kärsimyskukkaa ja tryptofaania.

Kiinnostuitko?

Tee kuten Monica ja tilaa Sedaforte Plus heti