”Olen nyt valpas ja virkeä”

Kun 51-vuotias Susanne Gunnarsson menetti äitinsä, alkoi vaikea aika. Hän ei pystynyt keskittymään kunnolla ja häneltä loppui energia. Vasta hänen ystävänsä ehdotettua luontaistuotetta, sai hän otetta elämästä. Nykyään hän kuvailee itseään teräväksi ja valppaaksi. Naiseksi, jolla on paljon energiaa.

Bacopa monnieri voi edistää muistia ja keskittymistä. Ginseng edistää elinvoimaisuutta, valppautta ja henkistä terävyyttä. B6-vitamiini ja niasiini vähentävät väsymystä ja uupumusta.

Keskittymisongelmat

Kun tapaa Susannen, on vaikea kuvitella, että hänellä oli aikoinaan vaikeuksia keskittyä. Hän jongleeraa montaa palloa ilmassa yhtä aikaa ilmassa ja hän nauttii luonnossa ja suuressa puutarhassaan puuhailusta, mutta näin ei ole aina ollut. Jos käännämme aikaa taaksepäin, tilanne oli aivan toinen.

Suru valtasi Susannen

Ongelmat alkoivat vähän sen jälkeen, kun 51-vuotias Susanne menetti äitinsä. Hän muutti äidiltä perittyyn lapsuudenkotiinsa perheensä kanssa. Kiireinen elämä viiden lapsen, omaa yritystä pyörittävän aviomiehen ja suuren talon kanssa ei jättänyt aikaa asioiden pohtimiseen. Lopulta hänen kehonsa antoi periksi ja ylisuorittaminen loppui kuin seinään. Suru ja stressi laskeutui hänen harteilleen. Susanne tunsi itsensä henkisesti uupuneeksi.


- Minusta tuli unohteleva, kadotin asioita ja olin usein väsynyt, Susanne aloittaa. Hänellä oli rankkaa siitä huolimatta, että asiat etenivät, sillä keskittymisvaikeudet vain jatkuivat. Väsymys ja vaisu olo tekivät jokapäiväisistä pienistä ongelmista vaikeasti käsiteltäviä.

- Eräänä päivänä uskouduin hyvälle ystävälleni. Kun hän kuuli haasteistani, hän ehdotti, että kokeilisin tuotetta, jossa on luonnollisia ainesosia.

Luonnosta hyvinvointia

- Eräänä päivänä uskouduin hyvälle ystävälleni. Kun hän kuuli, mitkä asiat arjessani vastustivat, hän ehdotti, että kokeilisin luontaistuotetta nimeltä Remital.

Susanne kuunteli ystäväänsä ja tutki eri mahdollisuuksia, sillä hän oli aina ollut kiinnostunut siitä, miten luonto kykenee tukemaan hyvinvointia.

Otan Remitalia päivittäin 

- Päädyin lopulta Remitaliin, jota syön nyt päivittäin. Hetken kuluttua aloituksesta tunsin sen täyden vaikutuksen, sanoo Susanne, joka pitkän henkisen taistelun jälkeen kokee saaneensa elämänsä ja kehonsa jälleen haltuunsa.

Joka toinen kuukausi Susannen postilaatikkoon kolahtaa uusi toimitus ja hän hallinnoi omaa kestotilaustaan Wellvitan verkkosivujen kautta.

- Se on helppoa ja yksinkertaista, Susanne tuumaa ja on kovasti tykästynyt palveluun. Nykyään hän tuntee itsensä sekä fyysisesti että henkisesti omaksi itsekseen.

- Kun juttelen ystävien ja tuttavien kanssa, suosittelen aina Wellvitan laadukkaita tuotteita, Susanne lisää.

Tehokkaat kasvit auttavatsinua muistin ja terävyydenosalta yltämään parhaimpaasi.

kiinnostuitko?

Tee kuten Susanne ja tilaa Remital heti