Ingrediens
Peltokorte on yksi Suomen tavallisimmista ja samalla vähiten katsotuista kasveista. Se kasvaa ojanpientareilla, hiekkaisilla pelloilla ja puutarhan käytävillä, ja useimmiten se huomataan vasta silloin, kun sitä yritetään saada pois. Kasvitieteellisesti peltokorte (Equisetum arvense) on kuitenkin poikkeuksellinen tapaus: se ei tee kukkia eikä siemeniä, sen varsi on ontto ja nivelikäs, ja pinta on niin karhea, että kortteita on aikoinaan käytetty hiekkapaperin tapaan. Tässä artikkelissa käydään läpi, millainen kasvi peltokorte on, mistä kortteiden pitkä sukuhistoria kertoo, miksi varsi on karhea, missä laji Suomessa kasvaa ja miten se erotetaan myrkyllisestä suokorteesta.
Kortteet ovat vanhan kasviryhmän jäänne
Kortteiden sukuhistoria ulottuu yli 300 miljoonan vuoden päähän. Kivihiilikaudella, noin 359–299 miljoonaa vuotta sitten, samaan kasviryhmään kuului myös puumaisia lajeja: jopa 30 metrin korkeuteen kohonneet kortepuut olivat osa silloisia soisia metsiä. Niiden jäänteitä tunnetaan kivihiilikerrostumista muun muassa Calamites-suvun nimellä, ja juuri tuon ajan kasvillisuudesta on syntynyt suuri osa maailman kivihiilivaroista.
Tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana, sillä asia esitetään usein epätarkasti. Vanha on kasviryhmä, ei nykyinen laji. Nykyinen Equisetum-suku on selvästi nuorempi: sen varhaisimmat tunnetut jäänteet ovat varhaiselta jurakaudelta, jolloin kortepuiden metsät olivat jo kauan sitten kadonneet. Suku on silti vanha ja poikkeuksellisen yksinäinen — sillä ei ole lähisukulaisia nykykasvistossa. Koko maailmassa kortelajeja on jäljellä enää toistakymmentä — lähteestä ja luokittelutavasta riippuen noin 15–18 — ja Suomessa niistä kasvaa yli puolet. Peltokortteen lisäksi meillä tavataan muun muassa metsäkorte, järvikorte, suokorte ja kangaskorte.
Millainen kasvi peltokorte on
Peltokorte kuuluu kortteiden heimoon (Equisetaceae) ja on monivuotinen itiökasvi. Se ei ole kukkakasvi: kukkia, hedelmiä eikä siemeniä ei muodostu lainkaan. Lisääntyminen tapahtuu itiöillä, jotka kehittyvät verson kärjessä olevaan itiötähkään. Maahan varisseista itiöistä kasvaa ensin pieni vihreä alkeisvarsikko, ja vasta siitä kehittyy uusi kasvi. Sukulaisuussuhteiltaan kortteet luetaan nykyisin saniaisten joukkoon, vaikka ne eivät siltä lainkaan näytä.
Itiöissä itsessään on yksi kasvikunnan hienoimmista pikkukeksinnöistä. Jokaisessa itiössä on neljä kosteudelle herkkää nauhaa, elateria, jotka kiertyvät varren ympärille kosteassa ja suoristuvat kuivassa. Kun ilmankosteus vaihtelee, itiöt kirjaimellisesti ryömivät ja hyppivät paikoiltaan, ja tämä liike auttaa niitä leviämään pois emokasvin juurelta. Ilmiön voi nähdä pöydällä suurennuslasilla, jos kevätverson itiötähkän ravistaa paperille ja hengittää sen päälle.
Varsi on ontto, pituussuunnassa uurteinen ja selvästi nivelikäs. Jokaisessa nivelessä on tuppi, joka on oikeastaan kiehkura hyvin pieniksi kutistuneita lehtiä, ja monilla lajeilla nivelestä lähtee lisäksi kiehkura ohuita sivuhaaroja. Juuri tämä rakenne — nivel, tuppi ja haarakiehkura — tekee kortteesta helposti tunnistettavan myös kaukaa.
Maan alla on monivuotinen juurakko, joka voi ulottua poikkeuksellisen syvälle, parhaimmillaan lähes kahden metrin syvyyteen. Juurakko on syy siihen, että kasvi kestää sekä muokkausta että kuivia jaksoja ja ilmestyy toistuvasti samoille paikoille.
Kevätverso ja kesäverso ovat kuin kaksi eri kasvia
Peltokortteen erikoisin piirre on, että sama juurakko tuottaa kaksi täysin erinäköistä versoa. Luonnonvarakeskuksen lajikortin mukaan kevätverso on 10–20 senttimetriä pitkä, pehmeä ja vaaleanruskea, uurteeton ja haaraton, ja sen kärjessä on itiötähkä. Verso ilmestyy hyvin varhain keväällä. Koska siinä ei ole lehtivihreää, se ei yhteytä lainkaan vaan elää juurakon varastojen turvin, ja itiöiden varistua se lakastuu nopeasti.
Vasta sen jälkeen nousee kesäverso: vihreä, nivelikäs ja haarova, tyypillisesti 20–40 senttimetriä pitkä ja varjossa selvästi pidempi ja veltompi. Kesäverso ei tee itiöitä lainkaan. Työnjako on siis tarkka — kevätverso hoitaa lisääntymisen, kesäverso yhteyttämisen. Etu on ajoituksessa: itiöt ehtivät levitä aivan kasvukauden alussa, ennen kuin muu kasvillisuus varjostaa maanpinnan. Moni pihan omistaja on nähnyt molemmat versot tietämättä, että kyse on samasta lajista.
Pii tekee varresta karhean
Kortteet ovat kasvikunnan tunnetuimpia piin kerääjiä. Kasvi ottaa maavedestä liuennutta piihappoa ja saostaa sen kudoksiinsa piidioksidina. Peltokortteella saostumia on mikroskooppitutkimuksissa löydetty kaikkialta kasvista, juurakosta varteen, lehtitupiin ja itiöihin asti, ja piitä kertyy erityisesti soluseiniin, solujen väliseinämiin ja ilmarakojen rakenteisiin. Piin osuus kasvin kuiva-aineesta on muutaman prosentin luokkaa, mikä on kasveille poikkeuksellisen paljon.
Sormissa tämä tuntuu heti. Kuivunut korrenvarsi on karhea, ja karheus on kirjaimellisesti mineraalia: varren pinnassa on kovaa piidioksidia, samaa ainetta, josta hiekka ja lasi koostuvat. Pii on myös syy siihen, että kortteet säilyttävät muotonsa kuivattuina paremmin kuin useimmat ruohovartiset kasvit.
Kasvi, jolla hangattiin padat puhtaiksi
Karheudella on ollut käytännön arvoa. Suomessa hankaamiseen käytettiin ennen kaikkea kangaskortetta (Equisetum hyemale), peltokortteen lähisukulaista, jonka varsi on jäykkä, tummanvihreä ja haaraton. Sitä käytettiin hiekkapaperin tapaan puun hiomiseen ja viilaukseen sekä metalliastioiden, erityisesti tinaesineiden, kiillottamiseen. Englannin kielessä koko kasviryhmällä on tästä oma nimensä, scouring rush, hankauskaisla.
Käyttö näkyy myös nimistössä. Kangaskortteen kansanomaisia nimiä ovat olleet muun muassa hosia, huosiain ja huosianheinä — huosiain tarkoittaa astioiden pesuun käytettyä sutta. Vanhat huosa-alkuiset paikannimet kertovat yhä siitä, mistä kasvia haettiin. Sama tapa tunnetaan kaukaa muualtakin: Japanissa Equisetum hyemale -korren varsia keitetään ja kuivataan edelleen puutöiden viimeistelyhiontaan.
Missä peltokorte kasvaa Suomessa
Peltokorte on levinneisyydeltään pohjoinen laji. Sitä kasvaa kautta pohjoisen pallonpuoliskon arktisilla ja lauhkeilla alueilla, ja Pohjois-Amerikassa esiintymiä on tavattu aina 83. leveyspiirille asti. Luonnonvarakeskuksen mukaan peltokorte on Suomessa alun perin rantojen ja korpien laji, joka on runsastunut alkuperäisillä kasvupaikoillaan ja levinnyt viljelymaille. Tavallisin se on kevyillä kivennäismailla.
Pelloilla ja puutarhoissa peltokorte luetaan hankalimpien kestorikkakasvien joukkoon. Syy on juurakossa: se ulottuu syvälle, uusiutuu katkelmista ja kestää useimpia rikkakasvien torjunta-aineita. Luonnonvarakeskus toteaa, että runsas peltokorte heikentää satoa erityisesti riviviljelykasveilla, kun taas tiheässä ja hyvin peittävässä kasvustossa haitta jää pienemmäksi. Runsas lannoitus ja peittävä viljelykasvusto vähentävät esiintymistä. Kasvi voi myös tunkeutua salaojiin.
Peltokorte ja suokorte — ero, joka kannattaa tuntea
Kaikki kortteet eivät ole vaarattomia. Suokorte (Equisetum palustre) muistuttaa peltokortetta sen verran, että lajit menevät helposti sekaisin, ja suokorte luokitellaan myrkylliseksi kasviksi. Se sisältää piperidiinialkaloideja, joista selvästi tärkein on palustriini. Tutkimuksissa alkaloidipitoisuudet ovat vaihdelleet noin 213–994 milligramman välillä kuiva-ainekiloa kohti, ja korkeimmillaan ne ovat kasvin varhaisissa kehitysvaiheissa. Kosteiden niittyjen suokorte on vanha ja hyvin dokumentoitu ongelma karjataloudessa: perinteisen arvion mukaan jo noin viiden prosentin osuus rehussa aiheuttaa märehtijöille vakavia myrkytysoireita.
Lajit erottaa toisistaan tupesta ja haaroista. Suokorteella haaran alin nivelväli on selvästi lyhyempi kuin varren vastaava tuppi, ja tupet ovat pitkiä ja niissä on 5–10 tummaa, valkoreunaista hammasta. Suokorte kasvaa ojissa, soilla ja rannoilla eri puolilla Suomea, usein samoilla seuduilla kuin peltokorte. Jos kortetta kerää itse, lajinmääritys on tehtävä huolellisesti — tämä on koko aiheen tärkein yksittäinen käytännön huomio.
Kortteet, peltokorte mukaan lukien, sisältävät lisäksi tiaminaasi-entsyymiä, joka hajottaa tiamiinia eli B1-vitamiinia. Tästä syystä kortteet ovat laidun- ja rehukasveina huonossa maineessa erityisesti hevosten ja märehtijöiden kohdalla.
Nämä ovat kasvitieteellisiä ja rehunkäyttöön liittyviä huomioita, eivät hoito-ohjeita. Jos käytät säännöllisesti reseptilääkkeitä, keskustele lääkärin tai apteekin kanssa ennen kuin otat käyttöön uuden ravintolisän.
Peltokortetta ei syödä — uutetta käytetään
Ruokakasvi peltokorte ei ole, eikä sitä käytetä keittiössä. Ravintolisissä käytetään sen sijaan kuivatusta kasvimassasta valmistettua uutetta. Kulku on kasviuutteille tavanomainen: maanpäällinen kesäverso kerätään, kuivataan, rouhitaan ja uutetaan vedellä tai veden ja etanolin seoksella, minkä jälkeen liuotin haihdutetaan pois ja jäljelle jää kuiva uute. Uute vakioidaan tyypillisesti piipitoisuuden mukaan: esimerkiksi Wellvitan Hair Grow Naisille -tuotteen ainesosaluettelossa peltokorteuutteen piipitoisuudeksi ilmoitetaan 7 prosenttia. Vakiointi tarkoittaa vain sitä, että uute-erien koostumus pysyy vertailukelpoisena.
Peltokorte Wellvitan valikoimassa
Wellvitan tuotteista peltokorteuutetta sisältävät Nestevex, Silica + sinkki, Hair Grow Naisille ja Hair Grow Miehille.
Ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota eikä terveellisiä elämäntapoja.
