”Voin hyvin vaihdevuosista huolimatta”

Kuuma ilmasto ei pelota Annikaa. Hän on asunut Dubaissa ja matkustaa paljon työnsä vuoksi. Silti vaihdevuosien kuumat aallot tulivat yllätyksenä. Hänestä tuntui siltä kuin olisi sisältä tulessa. Kuumuus leimahti ja muuttui hikihelmiksi iholla, vaikka sää olisi ollut viileä. Onneksi hänen ystävällään oli hyviä neuvoja vaihdevuosien lievittämiseen.

Puna-apila vähentää kuumia aaltoja ja hikoilua, kun taas salvia vahvistaa hiuksia hormonaalisessa epätasapainossa. Sisältää myös B6-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystä ja säätelemään hormonitasapainoa.

Yöt oli pahimpia

Myyjänä 54-vuotias Annika tapaa ihmisiä eri puolilta maailmaa. Hän nauttii asiakastyöstä, mutta hänen alkaessa kokea kuumia aaltoja, alkoi työstä tulla haastavampaa. Kuumat aallot saattoivat iskeä useita kertoja päivässä ja ennakkovaroituksen sai harvoin. Sisältäpäin vain alkoi virrata laavaa.

- Heräsin öisin hikimärkänä. Usein minun oli noustava ylös ja vaihdettava sekä lakanat että yöpaita ennen kuin pystyin jatkamaan unia. Monet herätykset vaikuttivat jaksamiseeni, hän harmittelee. Onneksi hän pystyi vitsailemaan asiasta mieskollegoilleen, jotka tiesivät vaimojensa ansiosta, mitä hän kävi läpi.

Vaikka hän sai huumorista kevennyksiä päiväänsä, ei kuumien aaltojen kanssa ollut kovin hauskaa silti elää. Annika käytti paljon energiaa yrittäessään löytää ratkaisun. Hän kokeili perinteisiä vaihdevuosilääkkeitä, mutta ne eivät sopineet hänelle hyvin.

- Testasin useita eri tuotteita. Jotkut auttoivat jonkin aikaa, mutta ongelmat tulivat aina takaisin,
Annika kertoo.

”Eräs ystäväni kertoi minulle, että sekä hän että hänen siskonsa olivat kokeilleet Menofloraa. Ystävätär kertoi, että se oli todella helpottanut heidän kuumia aaltojaan", Annika kertoo.

Ystävättären hyvä neuvo auttoi

Kuumat aallot ja hikoilu häiritsivät edelleen Annikan unta ja varjostivat hänen työpäiviään. Hän ei tiennyt, mitä tehdä ja hänestä tuntui, että oli kokeillut jo kaikkea. Kävi kuitenkin ilmi, että hänen ystäväpiiristään löytyi uutta tietoa.

- Onneksi puhumme paljon ystäviemme kanssa. Useat meistä ovat samanikäisiä, joten ärsyttävät kuumat aallot nousivat puheeksi. Eräs ystävättäreni kertoi, että sekä hän että hänen siskonsa käyttävät Menofloraa. He vannoivat sen nimeen, Annika jatkaa.

Annika katsoi heti netistä, että mitä Menofloraa sisältää ja oppikin, että sen sisältämä puna-apila todistetusti lievittää vaihdevuosien kuumia aaltoja. Hän päätti välittömästi tutustua tuotteeseen ja teki tilauksen.

Minusta tuntui jälleen omalta itseltäni

Annika alkoi käyttää säännöllisesti Menofloraa ja viikkojen kuluessa hän huomasi, että kuumat aallot lievenivät. Hän tunsi olonsa kevyemmäksi sisältä.

- Olen niin onnellinen, että kuumat aallot alkavat olla ikävä muisto vain. Ja miten helposti se kävi, otan vain yhden tabletin päivässä. Odotin, että tehokas ratkaisu olisi työläämpi ja kalliimpi. Näköjään kasviuutteet voi tarjota parhaan lopputuloksen, hän iloitsee.

Nykyään Annika asuu juuri ostamassaan unelmatalossa koiransa Sadien ja kissansa Bjamsin kanssa. Kiinteistössä on kaunis puutarha, josta on näkymät pienelle järvelle. Monien kukkapenkkien hoitaminen vie aikaa, mutta hän rakastaa katsella, miten siemenet muuttuvat orastaviksi kukiksi. Kuten hän sanoo, hikoilu puutarhassa on ihan ok.

- Olen todella iloinen, että löysin Menofloran. Sen ainesosat toimivat minulle hyvin, Annika toteaa hymyillen.

Sinun vartalo, sinun vaihdevuodet. Poimi luonnosta kasveja, joilla saat kehon luonnolliset muutokset hallintaan.

KIINNOSTUITKO?

Tee kuten Annika ja tilaa Menoflora heti