Vaihdevuosien historia: Aristoteleesta nykypäivään

Vaihdevuodet ovat yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskunta itse, mutta sana niille keksittiin vasta 1800-luvulla. Sitä ennen naiset olivat vuosituhansien ajan eläneet saman muutoksen läpi ilman nimeä, jolla kuvata sitä, ja usein myös ilman selitystä sille, mitä kehossa tapahtui. Vaihdevuosien historia onkin yhtä paljon kertomus lääketieteestä kuin siitä, millaisena naista on eri aikoina pidetty.

Tämä artikkeli on katsaus siihen, miten vaihdevuodet on ymmärretty antiikin Kreikasta nykypäivään – ja miksi sama ilmiö on vuorotellen ollut arjen asia, epäilyttävä merkki, sairaus ja lopulta luonnollinen elämänvaihe.

Mitä vaihdevuosilla tarkoitetaan?

Menopaussi tarkoittaa naisen viimeisiä kuukautisia. Se todetaan aina jälkikäteen: kun kuukautisia ei ole ollut vuoteen, edellisistä vuodoista on tullut viimeiset. Suomessa menopaussi ajoittuu keskimäärin 51 ikävuoden tienoille, ja tavallisin ikähaarukka on noin 45–55 vuotta. Tupakointi aikaistaa menopaussia tyypillisesti vuodella tai kahdella.

Arkikielessä vaihdevuodet tarkoittaa kuitenkin pidempää jaksoa kuin yhtä ainoaa hetkeä. Muutosvaihe alkaa usein vuosia ennen viimeisiä kuukautisia ja jatkuu niiden jälkeen. Munasarjojen estrogeenituotanto vähenee vähitellen, kuukautiskierto muuttuu epäsäännölliseksi ja elimistön lämmönsäätely herkistyy. Siitä johtuvat tutuimmat oireet: kuumat aallot, yöhikoilu, unen katkonaisuus, mielialan vaihtelut ja limakalvojen kuivuus.

Moni kysyy, milloin vaihdevuodet loppuvat. Tarkkaa päättymispäivää ei ole, mutta oireiden kestosta tiedetään jotain: hikoilu kestää tavallisimmin 2–7 vuotta, ja noin joka kymmenennellä oireita esiintyy vielä 10–20 vuotta viimeisten kuukautisten jälkeen. Voimakkaimmillaan oireet ovat yleensä vaihdevuosien alkuvaiheessa. Jos haluat lukea tarkemmin siitä, mitä kehossa kuumien aaltojen aikana tapahtuu, voit tutustua artikkeliin kuumat aallot – mitä kehossa tapahtuu ja mitä voit tehdä.

Tuo selitys on uusi. Suurimman osan historiaa ilmiö on ollut olemassa ilman sitä.

Aristoteleesta keskiajan kylänraitille

Antiikin Kreikassa vaihdevuosia ei tunnettu käsitteenä, mutta ilmiö oli pantu merkille. Aristoteles kirjoitti Eläinten historiassa, että kuukautiset loppuvat useimmilta naisilta neljänkymmenen ikävuoden tienoilla, ja niiltä joilla vuodot jatkuvat pidempään, ne voivat jatkua viidenteenkymmenenteen ikävuoteen asti. Havainto on hämmästyttävän lähellä sitä, mitä nykyään tiedetään – vaikka selitystä sille ei ollut.

Kreikkalaisen lääketieteen selitysmalli oli toinen: kohtu ajateltiin liikkuvaksi elimeksi, joka saattoi vaeltaa kehossa ja aiheuttaa kaikenlaisia vaivoja. Ajatus vaeltavasta kohdusta oli peräisin jo muinaisesta Egyptistä, ja se eli lääketieteessä sitkeästi vuosisatoja. Se sitoi naisen terveyden hänen lisääntymiselimiinsä tavalla, joka näkyy myöhemminkin tässä tarinassa.

Keskiajan ja uuden ajan alun lääketiedettä hallitsi humoraalioppi: ajatus siitä, että terveys perustuu kehon nesteiden tasapainoon. Kuukautisvuoto tulkittiin tässä mallissa puhdistautumiseksi, tavaksi jolla keho pääsi eroon liiasta ja huonosta verestä. Looginen johtopäätös oli huolestuttava: jos vuoto lakkaa, kertyykö huono veri kehoon? Sama päättely selittää, miksi ikääntyvän naisen katsottiin joskus olevan altis kaikenlaisille vaivoille – ja miksi suoneniskentä oli pitkään suosittu hoito. Selitysmalli oli väärä, mutta se oli johdonmukainen, ja se eli vuosisatoja.

Keskiajalta vaihdevuosista tiedetään vielä vähemmän. Taudit, köyhyys ja sodat tekivät elämästä lyhyttä ja arvaamatonta, eivätkä kaikki naiset eläneet siihen ikään asti, jolloin kuukautiset olisivat loppuneet. Ne jotka elivät, hakivat apua sieltä mistä sitä oli saatavilla: kylän omilta parantajilta. Heitä kutsuttiin monin nimin, ja Suomessa puhuttiin tietäjistä ja viisaista naisista. Heidän tietonsa kasveista, synnytyksistä ja vaivojen hoidosta kulki suullisesti sukupolvelta toiselle, eikä sitä juuri kirjattu ylös. Siksi siitä on jäänyt niin vähän jälkiä.

Noitavainot ja kansanparantajien asema

Kansanparantajan asema oli kaksijakoinen. Häntä tarvittiin, mutta samalla hän oli haavoittuvainen. Euroopan noitavainojen kiivain kausi ajoittui suunnilleen vuosiin 1450–1750, ja Euroopassa kokonaisuutena noin 80 prosenttia syytetyistä oli naisia – erityisen usein köyhiä, leskiä tai ikääntyneitä.

Suomi poikkesi tästä. Täällä käytiin arviolta 710 noituusoikeudenkäyntiä vuosien 1520 ja 1699 välillä, ja syytetyistä noin puolet oli miehiä. Syy on juuri parantamisessa: taikuuden ja parannustaidon harjoittajina toimi Suomessa runsaasti myös miehiä. Pahin vaihe osui 1660- ja 1670-luvuille, ja tunnetuimmat vainot koettiin Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Vuoden 1678 jälkeen tuomioistuinten halu langettaa kuolemantuomioita väheni selvästi.

Ikääntyvän naisen asema oli muutenkin ristiriitainen. Lapsettomana ja leskenä hän oli usein taloudellisesti turvattomassa asemassa, mutta samalla vapaampi kuin nuorempana: hän saattoi liikkua, hoitaa toisia ja puhua tavalla, joka ei ollut kaikille sallittua. Juuri tämä yhdistelmä – näkyvyys ilman suojaa – teki hänestä helpon kohteen, kun syytöksiä alettiin esittää.

Vainojen kannalta olennaista oli, että tieto kasveista ja kehosta oli epäilyttävää tietoa. Se kannatti pitää omana tietonaan. Vaihdevuosien kaltaisesta muutoksesta ei siis puhuttu ääneen – ei siksi, ettei sitä olisi ollut, vaan siksi ettei siitä ollut turvallista puhua.

1821: ilmiö saa nimen

Vasta 1800-luvun alussa ranskalainen lääketiede antoi ilmiölle nimen. Pariisilainen lääkäri Charles-Pierre-Louis de Gardanne käytti vuonna 1812 muotoa ménespausie, ja vuoteen 1821 mennessä sana oli lyhentynyt siihen muotoon, jota käytämme yhä: ménopause, menopaussi.

Sana tulee kreikan sanoista mēn (kuukausi) ja pausis (tauko, lakkaaminen). Se viittaa siis yksinkertaisesti kuukausittaisen vuodon loppumiseen. Nimeäminen oli iso askel: kun ilmiöllä on nimi, siitä voi puhua, sitä voi tutkia ja siihen voi hakea apua. Nyt nainen saattoi mennä lääkärin vastaanotolle hikoilun ja kuumien aaltojen vuoksi.

Kysymys kuuluu, mitä vastaanotolla tapahtui.

Kodin hengetär ja hysterian diagnoosi

1800-luku oli suurten yhteiskunnallisten muutosten aikaa, ja ainakin ylemmissä yhteiskuntaluokissa naisen rooli sai uuden, korostetun muodon. Naisen tehtävä oli luoda perheelle rauhallinen koti, suojapaikka modernia maailmaa vastaan. Ihanteena oli lempeä, kärsivällinen ja epäitsekäs kodin hengetär.

Ihanne oli vaativa kenelle tahansa. Vaihdevuosien aikana se saattoi olla mahdoton. Moni nainen koki – silloin kuten nytkin – hikoilua, väsymystä, katkonaisia öitä ja ärtyneisyyttä. Ongelma ei ollut oireissa vaan siinä, ettei aikakauden naisihanne sallinut niitä.

Kun oireista tuli luonteenpiirre

1800-luvun ajattelussa naisen lisääntymiskyky liittyi tiiviisti hänen naiseuteensa. Siksi vaihdevuosia ei otettu vastaan neutraalina asiana. Sitä pidettiin monissa lääketieteellisissä kirjoituksissa luonnottomana ja jopa vaarallisena tilana, joka uhkasi naisen naisellisuutta. Miksi kuukausittainen vuoto loppui? Ja mitä se tekisi naisen mielelle?

Vastaus löytyi diagnoosista, jolla oli jo kahden vuosituhannen historia. Hysteria – kreikan kohtua tarkoittavasta sanasta hystera – oli aikakauden naisten sairaus. Sillä selitettiin hyvin erilaisia asioita: levottomuutta, ahdistusta, unettomuutta, seksuaalista halua tai sen puutetta, liiallista innokkuutta, haluttomuutta avioitua. Yhteistä oli, että kyse oli käytöksestä, joka poikkesi ajan naisihanteesta.

Kun keski-ikäinen nainen kertoi lääkärille hikoilevansa ja olevansa uupunut, hän saattoi hyvinkin saada hysteriadiagnoosin. Diagnoosi on tässä katsauksessa opettavainen esimerkki: se ei kuvannut potilasta vaan sitä, mitä potilaalta odotettiin. Hysteria poistettiin Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen tautiluokituksesta vasta vuonna 1980.

Korsetit ja kuumat aallot

Yksi vaihdevuosien historian konkreettisimmista puolista on vaatetus. Nykyään voi pukeutua kerroksittain, riisua neuleen kesken päivän ja valita hengittäviä materiaaleja. Entisaikojen naisella ei ollut tätä mahdollisuutta. Säädyllisyys edellytti korsettia, useita alushameita ja nilkkoihin ulottuvaa hametta – myös kesällä, myös silloin kun keho yhtäkkiä lämpeni.

Suomen oloissa tähän liittyi oma erikoisuutensa: saunassa hikoilu oli täysin luvallista ja jopa arvostettua, mutta muualla hiki oli häpeän asia. Sama keho, kaksi eri sääntöä.

Tähän kannattaa lisätä, ettei tieteellä ollut vielä minkäänlaista selitystä hikoilulle. Kun ilmiölle ei ole selitystä eikä sitä voi näyttää ulospäin, jäljelle jää vain sen salaaminen. Se ei ollut ujoutta vaan käytännön sanelema ratkaisu.

1960-luku ja lupaus ikuisesta naisellisuudesta

1900-luvulla lääketiede sai käyttöönsä uuden työkalun. Estrogeenivalmiste Premarin tuli markkinoille vuonna 1942, ja seuraavien vuosikymmenten aikana hormonihoidosta tuli laajasti käytetty.

Käännekohta oli vuosi 1966, jolloin yhdysvaltalainen gynekologi Robert A. Wilson julkaisi kirjan Feminine Forever. Siinä vaihdevuodet esitettiin vakavana puutostilana ja hormonihoito keinona säilyttää naisellisuus. Kirja myi valtavasti, ja Premarinista tuli vuosikymmenessä Yhdysvaltain viidenneksi määrätyin lääke. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin paljastui, että valmistaja oli maksanut Wilsonille salaa kirjan taustalla.

Sen jälkeen tieto on tarkentunut useaan otteeseen. Vuodesta 1975 alkaen havaittiin, että pelkkä estrogeeni ilman keltarauhashormonia lisää kohdun limakalvon syövän riskiä, ja 1980-luvulla siirryttiin yhdistelmähoitoon. Vuonna 2002 laaja yhdysvaltalainen Women’s Health Initiative -tutkimus raportoi hoitoon liittyvistä riskeistä, ja hormonihoidon käyttö romahti maailmanlaajuisesti. Myöhemmin tuloksia on arvioitu uudelleen, ja nykykäsityksen mukaan hyötyjen ja riskien suhde riippuu paljon siitä, missä iässä ja kuinka pian menopaussin jälkeen hoito aloitetaan.

Historian opetus tässä ei ole se, että hormonihoito olisi hyvä tai huono asia. Se on lääkärin kanssa tehtävä yksilöllinen arvio. Opetus on pikemminkin se, kuinka helposti vaihdevuosista on tehty ongelma, jolle myydään ratkaisua – ja kuinka usein se on tehty naisellisuuden käsitteen kautta.

Näin vaihdevuosiin suhtaudutaan nykyään

Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon. Vaihdevuodet on siirtynyt luonnottomasta tilasta ja hysteriadiagnoosista sinne, minne se kuuluu: elämänvaiheeksi, joka koskee jokaista naista, joka elää tarpeeksi vanhaksi. Ilmiölle on nimi, sille on selitys, ja sen oireisiin on olemassa apua.

Puhetapa on muuttunut myös julkisuudessa. Vaihdevuodet on viime vuosina noussut esiin mediassa, työpaikoilla ja työterveyshuollon keskusteluissa tavalla, joka olisi ollut vielä 1990-luvulla epätavallista. Yhä useampi kuvaa muutosta neutraalisti tai jopa myönteisesti: kuukautiset loppuvat, ehkäisystä ei tarvitse huolehtia, ja moni kokee elämänvaiheen selkeyttävän omia rajoja.

Suomen kieli on tässä sattumalta armelias. Sana vaihdevuodet ei ole diagnoosi eikä puutostila, vaan kuvaus: vuosia, joiden aikana jokin vaihtuu. Kreikkalaisperäinen menopaussi kertoo, mikä loppuu; suomenkielinen sana kertoo, että kyse on siirtymästä johonkin muuhun. Kun katsoo, millaisilla nimillä ilmiötä on historian saatossa kutsuttu – kriittinen ikä, luonnoton tila, hysteria – ero on melkoinen.

Samalla kannattaa olla rehellinen: hikoilu on yhä osittain tabu, ja harva puhuu siitä avoimesti työpaikan kahvipöydässä. Siinä mielessä 1800-luvun korsetti ei ole niin kaukana. Ero on siinä, että nykyään syytä ei tarvitse arvailla – ja siinä, ettei kukaan enää saa hysteriadiagnoosia siitä, että kertoo hikoilevansa.

Ehkä se on tämän historian tärkein havainto. Vaihdevuodet ei ole muuttunut. Se, mitä siitä on saanut sanoa ääneen, on muuttunut valtavasti.

Milloin kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin?

Vaihdevuodet on normaali elämänvaihe, eikä se sinänsä vaadi hoitoa. Joskus kannattaa kuitenkin varata aika terveysasemalle, työterveyteen tai naistentautien vastaanotolle. Ota yhteyttä, jos

• vuoto alkaa uudelleen sen jälkeen, kun kuukautisia ei ole ollut vuoteen
• kuukautisvuoto on poikkeuksellisen runsasta, pitkittynyttä tai vuotoa tulee yhdyntöjen yhteydessä
• oireet alkavat ennen 40 vuoden ikää
• kuumat aallot, yöhikoilu tai unettomuus haittaavat arkea, työtä tai jaksamista
• mieliala on pitkään matala tai ahdistunut
• limakalvojen kuivuus, kirvely tai toistuvat virtsatievaivat vaivaavat
• haluat keskustella hormonihoidosta tai muista hoitovaihtoehdoista, tai käytät lääkkeitä joiden yhteensopivuutta haluat selvittää

Oirekyselyn voi tehdä myös Omaolo-palvelussa, mutta se ei korvaa vastaanottokäyntiä. Jos vointi muuttuu äkillisesti tai oireet ovat voimakkaita, ota yhteyttä terveydenhuoltoon viivyttelemättä.