Osteoporoosi ja luukato vaihdevuosien jälkeen: oireet, luuntiheysmittaus ja hoito

Osteoporoosi eli luukato on luuston sairaus, jossa luun tiheys ja rakenne heikkenevät niin paljon, että luu murtuu tavallista pienemmästä voimasta. Se ei tunnu miltään. Valtaosa saa tietää asiasta vasta silloin, kun jokin luu murtuu. Luukato liittyy suoraan vaihdevuosiin, sillä estrogeenituotannon hiipuminen nopeuttaa luun haurastumista – ja juuri siksi aihe kannattaa ottaa puheeksi jo silloin, kun mitään ei ole vielä tapahtunut.

Mitä osteoporoosi on?

Luu ei ole valmis, muuttumaton rakenne. Luukudos uusiutuu koko elämän ajan: vanhaa luuta purkautuu jatkuvasti ja tilalle rakennetaan uutta. Nuorella aikuisiällä rakentaminen ja purkaminen ovat tasapainossa tai rakentaminen on jopa voitolla, ja luumassa on silloin suurimmillaan. Iän myötä tasapaino kääntyy vähitellen toisin päin.

Osteoporoosissa purkaminen on pysyvästi voitolla. Luun massa vähenee, ja samalla luun sisäinen hilamainen rakenne harvenee: seinämät ohenevat ja osa niistä katkeaa kokonaan. Lopputulos on luu, joka näyttää päällisin puolin samalta mutta kestää huomattavasti vähemmän. Terveyskirjaston mukaan osteoporoosista puhutaan, kun luuntiheys on noin 25 prosenttia pienempi kuin terveillä 20–40-vuotiailla.

Miksi luukato kiihtyy vaihdevuosien jälkeen?

Estrogeeni hillitsee luun purkamista. Kun munasarjojen estrogeenituotanto vaihdevuosissa hiipuu, tämä jarru löystyy: purkaminen käy nopeammin kuin uudisrakentaminen, ja luuntiheys alkaa pienetä. Ilmiö ei ole sairaus vaan normaalia fysiologiaa, mutta se selittää, miksi osteoporoosi on selvästi yleisempi naisilla kuin miehillä ja miksi riski kasvaa nimenomaan viimeisten kuukautisten jälkeen.

Mittakaava on merkittävä. Terveyskirjaston mukaan naisen elämän aikana hohkaluusta häviää noin puolet ja kuoriluusta noin kolmannes. Miehillä vastaavat osuudet ovat pienemmät, noin viidennes hohkaluusta ja noin kolmannes kuoriluusta.

Osteoporoosin oireet: niitä ei ole

Tämä on artikkelin tärkein kohta. Osteoporoosi ei aiheuta kipua, väsymystä, jäykkyyttä eikä mitään muutakaan tuntemusta. Luuta voi kadota vuosien ajan täysin huomaamatta. Jos etsit netistä hakusanalla ”osteoporoosin oireet”, rehellinen vastaus on, ettei sellaisia ole ennen ensimmäistä murtumaa.

Terveyskirjasto sanoo saman suoraan: osteoporoosin ensimmäinen oire on yleensä luunmurtuma. Tästä seuraa kaksi käytännön johtopäätöstä. Ensinnäkään hyvä olo ei kerro mitään luuston kunnosta. Toiseksi riski tunnistetaan riskitekijöiden ja mittauksen avulla, ei tuntemusten perusteella.

Tyypilliset murtumat

Osteoporoosi altistaa erityisesti pienienergiaisille murtumille eli murtumille, jotka syntyvät samalla tasolla kaatumisesta tai matalalta putoamisesta – tilanteista, joissa terve luu ei murtuisi. Käypä hoito -suosituksen mukaan Suomessa tapahtuu arviolta 30 000–40 000 luunmurtumaa vuodessa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen. Kahdella viidestä yli 50-vuotiaasta naisesta ja yhdellä seitsemästä miehestä murtuu jäljellä olevan elämänsä aikana ranne, nikama tai lonkka.

Rannemurtuma

Rannemurtuma syntyy klassisesti niin, että kaatuessa ojentaa käden eteen ottamaan vastaan. Se on usein ensimmäinen osteoporoottinen murtuma ja tapahtuu keskimäärin nuorempana kuin lonkkamurtuma. Rannemurtuma paranee yleensä hyvin, mutta se on samalla varoitusmerkki: vähäisestä syystä syntynyt murtuma on itsessään aihe harkita luuntiheysmittausta.

Nikamamurtuma

Nikamamurtuma eli nikaman kasaanpainuminen on osteoporoosin salakavalin murtuma. Käypä hoito -suosituksen potilasversion mukaan nikamamurtumat eivät läheskään aina ole kivuliaita, vaan ne voidaan todeta sattumalta tai huomata esimerkiksi pituuden lyhentymisenä. Kun kipua tulee, se on tyypillisesti äkillinen, terävä selkäkipu, joka alkaa arkisesta liikkeestä: kumartumisesta, nostosta, yskäisystä tai portaalta astumisesta.

Useampi kasaan painunut nikama lyhentää selkärankaa. Silloin pituus vähenee ja rintaranka kaartuu taaksepäin, jolloin ryhti muuttuu etukumaraksi. Nämä kaksi – pituuden lyheneminen ja ryhdin muutos – ovat usein ensimmäinen ulospäin näkyvä merkki koko sairaudesta. Käypä hoito pitää vähintään neljän senttimetrin pituuden pienenemistä tai rintarangan kyfoosia aiheena lähettää luuntiheysmittaukseen. Luustoliiton mukaan jopa 70 prosenttia nikamamurtumista jää diagnosoimatta.

Lonkkamurtuma

Lonkkamurtuma on osteoporoosin vakavin murtuma. Useimmat lonkkamurtumat syntyvät kaatumisissa, ja ne hoidetaan lähes aina leikkauksella. Toipuminen vaatii pitkän kuntoutuksen, ja liikkumiskyky voi jäädä pysyvästi aiempaa heikommaksi. Juuri lonkkamurtumien takia kaatumisen ehkäisy on osa osteoporoosin hoitoa siinä missä lääkitys.

Kenellä murtumariski on suurentunut?

Riski on aina usean tekijän summa. Yksittäinen kohta listalla ei tarkoita, että sinulla olisi osteoporoosi, mutta useampi yhtä aikaa kannattaa ottaa puheeksi lääkärin kanssa.

• Ikä. Terveyskirjaston mukaan murtumariski kaksinkertaistuu jokaista vuosikymmentä kohti 50 ikävuoden jälkeen.
• Vaihdevuodet ja erityisesti varhaiset vaihdevuodet. Myös munasarjojen poisto ennen tavanomaista vaihdevuosi-ikää lyhentää estrogeenin suoja-aikaa.
• Perimä. Osteoporoosi tai lonkkamurtuma lähisukulaisella.
• Aiempi pienienergiainen murtuma. Aiemmin todettu osteoporoottinen murtuma suurentaa uuden murtuman riskin Terveyskirjaston mukaan kaksin–nelinkertaiseksi.
• Tupakointi.
• Matala paino ja pieni painoindeksi.
• Vähäinen liikunta ja pitkät vuodelepojaksot.
• Eräät pitkäaikaiset lääkitykset. Käypä hoito mainitsee muun muassa glukokortikoidit eli kortisonivalmisteet, epilepsialääkkeet ja hepariinin.
• Eräät sairaudet. Esimerkiksi keliakia ja tulehdukselliset suolistosairaudet, kilpirauhasen liikatoiminta, reumasairaudet, munuaisten vajaatoiminta sekä hormonitoiminnan häiriöt.

Luuntiheysmittaus eli DXA-tutkimus

Osteoporoosi todetaan luuntiheysmittauksella. Tutkimus tehdään DXA-laitteella, joka mittaa luun tiheyden kahdesta kohdasta: lannerangasta ja reisiluun yläosasta. Käytännössä makaat selälläsi pöydällä vaatteet päällä, mittausvarsi liikkuu hitaasti ylitsesi, eikä tutkimus satu lainkaan. Mitään ei pistetä eikä nielaista, ja mittauksesta pääsee pois omin jaloin.

Tulos ilmoitetaan T-arvona. Se kertoo, montako keskihajontaa oma luuntiheytesi poikkeaa nuoren terveen aikuisen keskiarvosta. Käypä hoito -suosituksen rajat ovat:

• T-arvo –1 tai suurempi: normaali luuntiheys.
• T-arvo –1:n ja –2,5:n välillä: osteopenia eli pienentynyt luuntiheys. Ei vielä osteoporoosi, mutta syy seurata tilannetta.
• T-arvo –2,5 tai pienempi: osteoporoosi.
• Vaikea osteoporoosi: luuntiheys on osteoporoottinen ja lisäksi on todettu yksi tai useampi murtuma.

Kaikkia ei mitata. Käypä hoito -suositus pitää luuntiheysmittausta aiheellisena, jos taustalla on pienienergiainen murtuma, jos röntgenkuvassa herää epäily osteoporoosista tai nikamamuutoksesta, jos pituus on lyhentynyt vähintään neljä senttimetriä tai rintaranka on selvästi kyfoottinen, jos on muita luukadon vaaraa lisääviä sairauksia tai lääkityksiä, tai jos lapsella on toistuvia murtumia. Mittaukseen tarvitaan yleensä lääkärin lähete.

FRAX-riskiarvio

FRAX on laskuri, joka arvioi riskitekijöiden perusteella lonkkamurtuman ja tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden prosentteina seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Sitä voidaan käyttää joko ilman luuntiheysmittausta tai yhdessä reisiluun kaulan mittaustuloksen kanssa. Käypä hoito -suosituksessa FRAX on apuväline, jolla arvioidaan kokonaisriskiä ja tuetaan päätöstä siitä, kenelle lääkehoito kannattaa aloittaa. Se ei korvaa mittausta eikä lääkärin arviota.

Mitä lääkäri voi tehdä?

Ensimmäinen vaihe on selvittää, onko taustalla jokin luustoa haurastuttava sairaus tai lääkitys. Siihen kuuluu haastattelu, laboratoriokokeita ja käytössä olevien lääkkeiden läpikäynti. Osa luukadosta on niin sanottua sekundaarista osteoporoosia, jolloin taustasyyn hoitaminen on tärkein yksittäinen toimenpide.

Varsinaiseen luulääkitykseen on useita ryhmiä. Käypä hoito -suositus käsittelee bisfosfonaatteja, denosumabia, teriparatidia sekä sukuhormonihoitoja, ja Terveyskirjasto mainitsee lisäksi romosotsumabin. Lääkehoito kohdennetaan suuren murtumariskin potilaisiin, ja päätöstä tuetaan FRAX-arviolla. Hoito ei ole muutaman viikon kuuri: Terveyskirjaston mukaan lääkitystä jatketaan tyypillisesti vähintään kolmesta viiteen vuoteen. Vaihdevuosien hormonihoito vaikuttaa myös luustoon, mutta sen aloittaminen on aina lääkärin kokonaisarvio, jossa punnitaan oireet, ikä ja muut sairaudet. Lääkkeen valinta kuuluu lääkärille.

Hoitamaton osteoporoosi

Jos osteoporoosia ei todeta eikä hoideta, luuntiheys jatkaa pienenemistään ja murtumat alkavat kasautua. Ensimmäinen murtuma suurentaa seuraavan riskin moninkertaiseksi, ja koska nikamamurtumat jäävät usein huomaamatta, ketju voi edetä pitkälle ennen kuin kukaan puuttuu siihen.

Käytännössä hoitamattomuus näkyy kolmella tavalla. Selkäranka lyhenee ja ryhti kumartuu, kun nikamia painuu kasaan yksi toisensa jälkeen. Selkäkivusta voi tulla pitkäaikaista. Ja riski lonkkamurtumalle kasvaa – murtumalle, joka johtaa leikkaukseen, pitkään kuntoutukseen ja usein pysyvään toimintakyvyn heikkenemiseen. Tämä on syy siihen, miksi vähäisestä syystä syntynyttä murtumaa ei kannata sivuuttaa epäonnena.

Luuta kuormittava liikunta

Luu vahvistuu, kun sitä kuormitetaan. Kuormitus syntyy kahdesta asiasta: kehon painosta pystyasennossa ja lihasten vedosta luuhun. Siksi luuston kannalta tehokkainta liikuntaa on se, joka tehdään jalkojen päällä ja jossa on iskuja tai vastusta. Vesiliikunta on hyvää kuntoliikuntaa, mutta se ei kuormita luustoa samalla tavalla kuin pystyasennossa tehtävä harjoittelu.

Käypä hoito -suositus antaa konkreettiset määrät:

• 18–64-vuotiaat: kohtuullisesti kuormittavaa kestävyysliikuntaa vähintään 2,5 tuntia viikossa ja lihasvoimaharjoittelua vähintään kahtena päivänä viikossa.
• Yli 65-vuotiaat: voimaharjoittelua 2–3 kertaa viikossa, 30–45 minuuttia kerrallaan, sekä kävelyä päivittäin. Lisäksi tasapainon ja nivelten liikkuvuuden ylläpitäminen.
• Jos osteoporoosi on jo todettu: selän lihasten vahvistaminen, vastusharjoittelua noin kolme kertaa viikossa ja säännöllinen tasapainoharjoittelu, esimerkiksi taiji.

Suositeltavia liikuntamuotoja ovat suosituksen mukaan reipas kävely ja juoksu, maila- ja pallopelit, tanssi sekä kuntosaliharjoittelu. Käytännössä hyvä viikko voi näyttää tältä: reipasta kävelyä puoli tuntia useimpina päivinä, kaksi kuntosalikäyntiä tai kotona tehtävää vastuskuminauhatreeniä, ja lisäksi tasapainoa haastavaa tekemistä – yhdellä jalalla seisomista hampaita pestessä, kantapää–varvas-kävelyä, tanssitunti.

Jos osteoporoosi on todettu, kannattaa välttää nopeita kiertoliikkeitä ja voimakkaita, kuormitettuja etutaivutuksia, koska ne rasittavat nikamia. Fysioterapeutti osaa räätälöidä ohjelman, joka on turvallinen juuri sinun tilanteessasi.

Kaatumisen ehkäisy kotona

Koska lonkkamurtuma syntyy lähes aina kaatumisesta, kaatumisen ehkäisy on käytännön luunsuojelua. Käypä hoito -suosituksen kaatumisten ehkäisyn keinoihin kuuluvat kodin vaaratekijöiden arviointi, liikuntaharjoittelun ohjaus, lääkityksen tarkistus, apuvälineiden arviointi, jalkineiden liukuesteet, lonkkasuojaimet ja näkökyvyn tarkastus. Kotona konkreettisesti:

• Poista irtomatot tai kiinnitä ne liukuesteillä. Sama koskee kynnysmattoja.
• Vedä johdot pois kulkureiteiltä ja pidä eteinen ja käytävät vapaina.
• Paranna valaistusta – erityisesti portaissa, eteisessä ja matkalla makuuhuoneesta vessaan. Yövalo on halpa investointi.
• Asenna tukikahvat suihkuun ja wc:n viereen ja käytä liukuestematto suihkussa.
• Käytä sisällä tukevia jalkineita tai liukuestesukkia, älä pelkkiä sukkia. Ulkona talvella nastapohjat tai kenkiin kiinnitettävät liukuesteet.
• Tarkistuta näkö säännöllisesti. Uusiin moniteholaseihin totutteleminen on oma kaatumisriskinsä, joten ole portaissa erityisen tarkkana.
• Pyydä lääkäriä tai apteekkia käymään läpi lääkityksesi. Osa lääkkeistä aiheuttaa huimausta, väsymystä tai verenpaineen laskua ylös noustessa.
• Käytä kävelykeppiä tai rollaattoria, jos tasapaino ei ole entisensä. Apuväline ei ole luovuttamista vaan murtuman ehkäisyä.

Käypä hoito -suosituksessa mainitussa IKINÄ-toimintamallissa kaatumisriski tunnistetaan suurentuneeksi, jos henkilö on kaatunut edeltävän vuoden aikana vähintään kahdesti. Se on hyvä muistisääntö myös itselle.

Milloin sinun kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin?

Varaa aika, jos jokin seuraavista koskee sinua:

• Sinulle on tullut murtuma vähäisestä syystä – kaatumisesta samalla tasolla tai matalalta putoamisesta.
• Pituutesi on lyhentynyt neljä senttimetriä tai enemmän.
• Ryhtisi on muuttunut etukumaraksi tai yläselkä on selvästi pyöristynyt.
• Sinulla on alkanut äkillinen, voimakas selkäkipu ilman selvää syytä.
• Olet kaatunut vähintään kahdesti viimeisen vuoden aikana tai tasapainosi tuntuu epävarmalta.
• Vaihdevuotesi alkoivat varhain tai munasarjasi on poistettu.
• Käytät tai olet käyttänyt pitkään kortisonivalmistetta suun kautta.
• Lähisukulaisellasi on todettu osteoporoosi tai hänellä on ollut lonkkamurtuma.

Ota luusto puheeksi myös silloin, kun olet muutenkin vastaanotolla vaihdevuosiasioiden takia. Luuntiheysmittaus vaatii lähetteen, ja lääkäri arvioi riskitekijöidesi perusteella, onko mittaus tarpeen. Kysyminen ei maksa mitään, ja vastaus voi muuttaa seuraavien vuosikymmenten kulkua.

Lyhyesti

• Osteoporoosi on luuston sairaus, jossa luun tiheys ja rakenne heikkenevät. Vaihdevuosien jälkeen luukato nopeutuu, koska estrogeenin luuta suojaava vaikutus vähenee.
• Sairaus on oireeton. Ensimmäinen oire on yleensä murtuma.
• Tyypilliset murtumat ovat ranne, nikama ja lonkka. Pituuden lyheneminen ja etukumara ryhti voivat olla ensimmäinen näkyvä merkki nikamamurtumista.
• Diagnoosi tehdään luuntiheysmittauksella. T-arvo –2,5 tai pienempi tarkoittaa osteoporoosia.
• Lääkäri arvioi kokonaisriskin esimerkiksi FRAX-laskurin avulla ja päättää lääkehoidosta.
• Pystyasennossa tehtävä, luuta kuormittava liikunta ja tasapainoharjoittelu kuuluvat jokaiseen viikkoon. Kaatumisen ehkäisy kotona on yhtä tärkeää.

Vaihdevuosien ruokavaliota käsitellään omassa artikkelissaan: Ruokavalio ja vaihdevuodet.