"Sain helpotusta turvonneelle vatsalleni"

Anetella on jo vuosien ajan ollut ongelmia vatsan kanssa. Vatsa turposi päivän mittaan niin runsaasti, että hänen oli ostettava isommat housut vain sen vuoksi. Vasta, kun hän noudatti äitinsä neuvoa testata Macoformia, hän sai helpotusta vatsan turvotukseen.

Artisokka tukee maksan puhdistustoimintaa, lievittää vatsan turvotusta ja ilmavaivoja sekä edistää painonpudotusta. Sisältää myös voikukkaa, joka edistää vatsan tasapainoa.

Vatsani oli turvonnut vuosien ajan

- Tuntui usein siltä, kuin vatsassani olisi jalkapallo. Mahani turposi niin suureksi, että näytin siltä kuin olisin raskaana, Anette kertoo.

- Muistan hyvin ne vuodet jolloin työskentelin supermarkettiketjun johtajana. Vatsan paisuminen aiheutti tyrmäävää väsymystä ja turhautumista, mutta kiireen ja kovan työpaineen takia en voinut vain asettua hetkeksi makuulle, Anette kertoo.

Arkeni rauhoittui

Lopulta Anette päätti parantaa elämänsä laatua ja teki elämänmuutoksen. Hän irtisanoi itsensä stressaavasta johtajan työstä ja opiskeli itsenäiseksi psykoterapeutiksi. Se oli yksi askel parempaan vointiin.

- Arkipäivistäni tuli rauhallisempia, kun sain itse päättää työajoista. Stressi­tasoni laski nopeasti, mutta vatsani pöhötti edelleen. Vatsan oikuttelun takia en pystynyt osallistumaan moniin sosiaalisiin tilaisuuksiin töitteni ohella. Vatsani turpoaminen oli minulle liian kiusallista, sillä seuraukset saattoivat olla arvaamattomia. Minulla ei yksinkertaisesti ollut siihen enää energiaa, Anette kertoo.

Olin kokeillut kaikkea yleisistä kotikonsteista paikallisesta luontaistuotekaupasta saataviin tuotteisiin, kun lopulta seurasin äitini neuvoa ja tilasin Macoformin.

Macoform osaksi rutiinia

Anette päivitti ruokavaliotaan ja otti Macoformin säännölliseen käyttöön.

- Nyt Macoform on osa aamurutiinejani. Vatsani on rauhoittunut ja turvotus vähentynyt. Nykyään en enää ajattele vatsaani ongelmana. Se on vain kehoni luonnollinen osa, joka aiemmin vaikeutti osallistumistani sosiaalisiin aktiviteetteihin. Elämässäni tapahtui positiivinen käänne sen jälkeen, kun löysin Macoformin, Anette iloitsee.

Ruoansulatukselle tukea: normaali suolentoiminta, vähemmän turvotusta ja enemmän vatsan hyvinvointia.

Kiinnostuitko?

Tee kuten Anette ja tilaa Macoform heti