Vyötärölihavuus ja aineenvaihdunta: mittaus, raja-arvot ja mitä hitaasta aineenvaihdunnasta tiedetään

Vyötärönympärys on yksi harvoista terveyden mittareista, jonka saa selville kotona mittanauhalla parissa minuutissa. Se kertoo eri asian kuin vaaka. Kaksi samanpainoista ja samanpituista miestä voivat olla hyvin erilaisessa asemassa sen mukaan, mihin rasva on kertynyt. Tässä käydään läpi, mitä vyötärölihavuus tarkoittaa, miten vyötärönympärys mitataan oikein, mitkä ovat suomalaiset raja-arvot ja mitä aineenvaihdunnasta – erityisesti puheesta hitaasta aineenvaihdunnasta – oikeasti tiedetään.

Mitä vyötärölihavuus tarkoittaa?

Vyötärölihavuudella tarkoitetaan rasvan kertymistä keskivartalolle. Samasta asiasta käytetään myös nimityksiä keskivartalolihavuus ja omenalihavuus. Terveyskirjaston mukaan keskivartalon rasva on kahdessa eri paikassa: osa on ihonalaista rasvaa ja osa vatsaonteloon sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa. Liikarasvaa voi kertyä myös elimiin, esimerkiksi maksaan.

Ero on olennainen, koska nämä kaksi rasvavarastoa eivät käyttäydy samalla tavalla. Ulkoapäin katsomalla ei voi päätellä, kummasta on kyse – siksi mittanauha kertoo enemmän kuin peili.

Painoindeksi ei myöskään ratkaise asiaa yksin. UKK-instituutti huomauttaa, että vatsan alueelle voi kertyä rasvaa myös normaalipainoisella, ja että se on itsenäinen terveyden kannalta merkityksellinen asia. Tästä syystä Käypä hoito -suosituksessa vyötärönympäryksen mittaaminen täydentää painoindeksiä erityisesti silloin, kun painoindeksi on alle 30 kg/m².

Miksi vatsaontelon rasva merkitsee enemmän kuin ihonalainen?

UKK-instituutin mukaan vatsaonteloon kertyvä rasva on aineenvaihdunnallisesti aktiivisempaa kuin muualle kehoon varastoitunut rasva ja siksi terveydelle haitallisempaa. Se ei siis ole passiivinen varasto, vaan kudos, joka osallistuu elimistön säätelyyn.

Käytännön seuraukset näkyvät Terveyskirjaston kuvauksessa metabolisesta oireyhtymästä. Keskivartalolle ja maksaan kertyvä rasva liittyy insuliiniresistenssiin, joka johtaa sokeriaineenvaihdunnan häiriöön ja vuosien kuluessa tyypin 2 diabetekseen sairastumiseen. Samaan kokonaisuuteen kuuluu maksan, lihasten ja haiman rasvoittumista.

Metabolinen oireyhtymä todetaan, kun viidestä kriteeristä täyttyy vähintään kolme. Terveyskirjasto luettelee ne näin:

• vyötärönympärys yli 100 cm miehellä tai yli 90 cm naisella
• verenpaine 130/85 mmHg tai enemmän
• paastoverensokeri 5,6 mmol/l tai enemmän
• triglyseridit yli 1,7 mmol/l
• HDL-kolesteroli alle 1,0 mmol/l miehellä tai alle 1,3 mmol/l naisella

Terveyskirjasto listaa vyötärölihavuuteen liittyviksi sairauksiksi muun muassa tyypin 2 diabeteksen, kohonneen verenpaineen, uniapnean, rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, sydänsairaudet ja eräät syövät. Näistä kahdesta ensimmäisestä on omat artikkelinsa: tyypin 2 diabeteksen oireet ja riskitekijät sekä verenpaineen viitearvot ja mittaus.

Näin mittaat vyötärönympäryksen oikein

Mittaus on yksinkertainen, mutta se menee helposti pieleen. Käypä hoito -suosituksen ohje kuuluu näin:

1. Mittaa seisten ja paljaalta iholta, ei vaatteiden päältä.
2. Etsi mittauskohta kyljistä: se on alimman kylkiluun ja suoliluun harjun puolivälissä.
3. Jaa paino tasaisesti molemmille jaloille ja anna vatsan olla rennosti.
4. Aseta mittanauha vaakasuoraan niin, että se on samalla tasolla edestä, takaa ja sivuilta.
5. Älä kiristä nauhaa, mutta älä jätä sitä löysällekään.
6. Lue lukema uloshengityksen lopuksi.

Tavallisimmat virheet ovat mittaaminen navan tai housunvyön kohdalta, vatsan vetäminen sisään, lukeman ottaminen sisäänhengityksellä ja nauhan kiristäminen. Jokainen niistä siirtää tulosta useilla senttimetreillä, ja juuri siksi kotona mitattu luku poikkeaa usein vastaanotolla mitatusta.

Kellonajasta ei ole erillistä virallista ohjetta. Toistettavuuden vuoksi kannattaa silti mitata aina samaan aikaan ja samalla tavalla, jos aikoo seurata lukemaa pidemmällä aikavälillä. Yksittäinen mittaus kertoo vähemmän kuin sama mittaus toistettuna muutaman kuukauden välein.

Vyötärönympäryksen raja-arvot miehillä ja naisilla

Käypä hoito -suosituksessa käytetään seuraavia raja-arvoja aikuisille:

Termi vyötärölihavuus määritellään hieman toisin: Terveyskirjaston mukaan siitä puhutaan, kun miehen vyötärönympärys on 100 cm tai enemmän ja naisen 90 cm tai enemmän. Samat luvut ovat myös metabolisen oireyhtymän kriteereissä. Kyse ei ole ristiriidasta vaan kahdesta eri asiasta: 94 cm on se kohta, jossa terveyshaitta alkaa kasvaa, ja 100 cm se, jossa käytetään sanaa vyötärölihavuus.

Terveyskirjasto esittää lisäksi vyötärön ja pituuden suhteen, jossa vyötärönympärys jaetaan pituudella. Tulkinta on sama molemmille sukupuolille:

• 0,4–0,49: ei suurentunutta riskiä
• 0,5–0,59: suurentunut riski
• 0,6 tai enemmän: huomattavasti suurentunut riski

Esimerkiksi 180-senttisellä miehellä suhdeluku 0,5 vastaa 90 cm:n vyötärönympärystä.

Kuinka yleistä vyötärölihavuus on Suomessa?

Käypä hoito -suosituksen potilasversion mukaan suomalaisten miesten keskimääräinen painoindeksi on 27,7 kg/m². Lihavia miehiä oli vuonna 2017 noin 23 prosenttia, kun vastaava osuus vuonna 1997 oli 15 prosenttia. Vyötärölihavuuden osalta todetaan, että tutkimusten mukaan lähes puolet suomalaisista on vyötärölihavia.

Luvut kannattaa lukea niin päin, että kyse on hyvin tavallisesta asiasta. Se ei tee siitä merkityksetöntä, mutta se poistaa syyn hävetä lukemaa vastaanotolla.

”Hidas aineenvaihdunta” – mitä siitä oikeasti tiedetään

Hidas aineenvaihdunta on yksi terveyskeskustelun sitkeimmistä selityksistä. Se on myös yksi väärinymmärretyimmistä, joten kannattaa katsoa, mitä sanat tarkoittavat.

Perusaineenvaihdunta on Terveyskirjaston määritelmän mukaan yksinkertaisesti elimistön aineenvaihdunta lepotilassa. Se on siis energiankulutus, joka tapahtuu ilman että teet mitään.

Mistä perusaineenvaihdunnan taso riippuu

UKK-instituutin mukaan kehon rasvaton massa kuluttaa suhteessa enemmän energiaa kuin rasvamassa. Siksi lihasmassan kasvu vaikuttaa aineenvaihduntaan edullisesti esimerkiksi lisäämällä perusaineenvaihduntaa ja insuliiniherkkyyttä. Toisin sanoen: suurempi lihasmassa kuluttaa energiaa myös levossa.

Tästä seuraa kaksi asiaa, jotka kannattaa erottaa toisistaan. Aineenvaihdunnan nopeudessa on yksilöllisiä eroja, eikä niitä kiistetä. Mutta se osa, johon voi itse vaikuttaa, kulkee kehon koostumuksen kautta, ei tahdonvoiman eikä yksittäisten temppujen. Lihasmassa on se muuttuja, jolla on merkitystä, ja se on samalla ainoa jota voi itse kasvattaa.

Milloin hitauden takana voi olla sairaus

On yksi tilanne, jossa aineenvaihdunta todella hidastuu sairauden takia: kilpirauhasen vajaatoiminta. Terveyskirjaston mukaan kilpirauhashormonin puute aiheuttaa muun muassa väsymystä, paleluherkkyyttä, painonnousua ja ummetusta.

Vajaatoiminta todetaan verikokeella, ja herkin tutkimus on TSH-määritys. Olennaista on, että pelkät oireet eivät riitä: Käypä hoito toteaa, ettei tyroksiinihoitoa tule aloittaa pelkkien kilpirauhasen vajaatoimintaan sopivien oireiden perusteella, jos kilpirauhasen toimintakokeet ovat normaalit. Jos siis epäilet asiaa, se selviää yhdellä verikokeella – ja jos koe on normaali, selitys on jossain muualla.

Mikä aineenvaihdunnassa todella muuttuu iän myötä

Ikääntyessä lihasvoima heikkenee, ja UKK-instituutin mukaan se heikkenee alaraajoissa nopeammin kuin yläraajoissa. Lihasmassan menetys heikentää sekä terveyttä että toimintakykyä. Koska rasvaton massa on juuri sitä kudosta, joka kuluttaa energiaa levossa, lihasmassan väheneminen ja aineenvaihdunnan hidastuminen ovat osittain sama ilmiö eri sanoin.

Tässä on myös se hyvä uutinen. UKK-instituutin mukaan voimaharjoittelu lisää lihaksen voimaa hyvin myöhäiselläkin iällä. Ensimmäisten viikkojen aikana voiman kasvu johtuu hermostollisista tekijöistä, ja vasta myöhemmin myös lihasmassan määrä kasvaa. Vireyttä ja jaksamista käsitellään tarkemmin artikkelissa energia 50 ikävuoden jälkeen.

Lihaskuntoharjoittelu: kuinka usein ja miten

UKK-instituutin aikuisten liikkumisen suositus on selkeä. Viikossa tulisi kertyä vähintään 2 tuntia 30 minuuttia reipasta tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavaa liikkumista, ja lisäksi lihaskuntoa ja liikehallintaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Paikallaanoloa suositellaan tauottamaan pitkin päivää. Suorituksen ei tarvitse olla yhtenäinen jakso – aiempi kymmenen minuutin vähimmäiskesto on poistettu suosituksesta.

Kaksi kertaa viikossa on siis se määrä, josta kannattaa lähteä. Käytännössä se tarkoittaa harjoitusta, jossa käydään läpi suuret lihasryhmät: jalat, selkä, rintalihakset, hartiat ja keskivartalo. Muutama monen nivelen liike kattaa nämä kaikki – jalkojen työntöliike, vetoliike selälle, työntöliike ylävartalolle ja keskivartalon tukiliike.

Progressio on se osa, joka useimmiten unohtuu. Lihas kasvaa ja voima nousee vain, jos harjoituksen kuormitus nousee ajan myötä: painoa, toistoja tai sarjoja lisätään sitä mukaa kun sama tekeminen alkaa tuntua helpolta. Sama ohjelma samoilla painoilla vuoden ajan pitää yllä saavutettua, mutta ei vie eteenpäin.

Uni, stressi ja alkoholi

Kolme asiaa, jotka Käypä hoito -suositus mainitsee painonhallinnan yhteydessä ja jotka jäävät liikuntapuheen varjoon:

• Uni. Suosituksessa todetaan, että niukka uni altistaa aikuiset ja lapset lihomiselle.
• Stressi. Sekä oma että perheessä koettu stressi suurentavat painonnousun riskiä.
• Alkoholi. Suosituksen mukaan mitä enemmän alkoholista saadaan energiaa, sitä suurempi on lihavuuden todennäköisyys.

Lisäksi vähäinen fyysinen aktiivisuus on yhteydessä ylipainoon ja lihavuuteen, ja runsas istuminen saattaa edistää lihavuuden kehittymistä.

Mitä lääkäri tekee vastaanotolla

Vastaanotolla tilannetta ei arvioida yhdellä luvulla. Käypä hoito -suosituksen mukaan aikuisen kokonaisarvioon kuuluvat painoindeksin laskeminen, vyötärönympäryksen mittaaminen sekä liitännäissairauksien ja niiden vaaratekijöiden selvittäminen. Potilasversiossa mainitaan myös iän ja elintapojen läpikäynti.

Käytännössä käynti sisältää siis pituuden ja painon mittaamisen, mittanauhan vyötärölle, verenpaineen mittauksen ja verikokeita, joilla selvitetään sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan tilanne. Mikään näistä ei ole epämiellyttävä toimenpide, ja koko kokonaisuus hoituu yhdellä käynnillä.

Hoidon perustana on elintapaohjaus. Sen lisäksi käytettävissä on lääkehoitoa, jota potilasversion mukaan harkitaan painoindeksin ollessa vähintään 30 kg/m² tai vähintään 27 kg/m², jos liitännäissairauksia on. Vaikeimmissa tilanteissa vaihtoehtona on leikkaushoito. Näiden tarpeen arvioi aina lääkäri, eikä valmisteita ole tarkoitettu itse hankittaviksi.

Milloin sinun kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin?

Aika kannattaa varata, jos jokin seuraavista koskee sinua:

• vyötärönympärys on toistetusti yli 102 cm, tai se on kasvanut selvästi muutaman vuoden aikana
• et ole koskaan mittauttanut verenpainetta, verensokeria tai rasva-arvoja, tai edellisestä kerrasta on yli viisi vuotta
• suvussasi on tyypin 2 diabetesta, sydän- tai verisuonisairauksia
• olet väsynyt, palelet poikkeuksellisen herkästi ja paino on noussut ilman selvää syytä – tällöin kilpirauhasen toiminta on syytä tarkistaa
• kuorsaat voimakkaasti, hengitys katkeilee unessa tai olet päivisin poikkeuksellisen unelias
• haluat aloittaa harjoittelun, mutta sinulla on pitkäaikaissairaus tai rasituksessa ilmenevää rintakipua tai poikkeavaa hengenahdistusta

Rintakipu, joka tulee rasituksessa ja helpottaa levossa, on aina syy hakeutua vastaanotolle viivyttelemättä. Voimakas ja pitkittynyt rintakipu on hätätilanne: soita 112.

Lyhyesti

Vyötärönympärys kertoo painoindeksiä tarkemmin, missä rasva on. Käypä hoito -suosituksessa miesten tavoitealue on alle 94 cm, ja huomattavasta terveyshaitasta puhutaan yli 102 cm:n lukemissa; vyötärölihavuuden rajana pidetään 100 cm. Mittaus tehdään seisten paljaalta iholta, alimman kylkiluun ja suoliluun harjun puolivälistä, uloshengityksen lopuksi.

Hidas aineenvaihdunta ei ole kohtalo eikä yleensä selitys: perusaineenvaihdunta seuraa kehon koostumusta, ja lihasmassa on se osa, johon voi itse vaikuttaa. Sairausperäistä hidastumista eli kilpirauhasen vajaatoimintaa selvitetään verikokeella. Lihaskuntoa suositellaan harjoitettavaksi vähintään kaksi kertaa viikossa, ja unella, stressillä ja alkoholilla on Käypä hoito -suosituksen mukaan oma osuutensa painonhallinnassa.