"Pimeä aika veti mielen matalaksi"

Isabelle on matkustanut ympäri maailmaa. Hän on sekä opiskellut että työskennellyt ulkomailla. Kotiinpaluu ei kuitenkaan ollut aivan helppo. Isabelle oli matkoillaan tottunut aurinkoon ja valoon, eikä pimeä houkutellut häntä lainkaan. Arki tuntui raskaalta ja hänellä oli vaikeuksia innostua. Tilanne kuitenkin muuttui, kun hänelle suositeltiin Safrosania.

Sahrami edistää myönteistä mielialaa, emotionaalista tasapainoa ja rentoutumista. Riboflaviini, niasiini, magnesium ja biotiini edistävät hermoston normaalia toimintaa.

Elämäniloinen nainen

Isabelle on iloinen nainen, jolla on tilan kuin tilan valaiseva hymy ja pilkettä silmäkulmassa. Hän nauttii myös työstään.

- Olen opettaja ja rakastan työtäni mukavien työkaverien kanssa ja ihanien nuorten keskuudessa, Isabelle aloittaa.

Matkustaminen on Isabellen intohimo. Hän on matkustanut ympäri maailmaa ja opiskellut ja työskennellyt ulkomailla useita vuosia. Viimeksi hän asui Havaijilla ennen kuin päätti muuttaa takaisin kotiin.

- Olen paljon onnellisempi. Olen tyytyväinen Safrosaniin ja sen sisältämään sahramiin, joka on pehmeällä ja luonnollisella tavalla tuonut pilkettä silmäkulmaani. Kevät on tullut sisimpääni jäädäkseen, Isabelle hymyilee.

Pimeä aika sai mielen matalaksi

Syksyn ja pimeän ajan tultua Isabelle alkoi kuitenkin tuntea syvää väsymystä, joka ei edes nukkumalla helpottanut. Hän tunsi mielensä alakuloiseksi ja oli koko ajan huonolla tuulella.

– Kaipasin aurinkoa ja valoa. Kaikki tekeminen oli kaksi kertaa raskaampaa eikä mikään tuntunut hauskalta. Onneksi sitten tuli kevät kuten aina, Isabelle hymyilee.

Valoisan ja aurinkoisen sään myötä Isabelle jaksoi paremmin ja hänen mielialansa kohosi. Mutta kun syys taas koitti, alkoi sama kierre alusta. Isabelle huomasi, että iltojen pimetessä hänen mielialansa laski, ja väsymys alkoi. Isabelle alkoi etsiä ratkaisua mielialansa kohentamiseksi.

Parempi mieli, myös talvella

– Ystävälläni oli hyviä kokemuksia Safrosan-luontaistuotteesta, joka sisältää sahramia. Kiinnostuin heti, sillä tiedän, että luontais­tuotteita on käytetty jo varhaisista ajoista lähtien, Isabelle kertoo.

Käytettyään Safrosania Isabelle alkoi vähitellen tuntea, kuinka hänen mielialansa kohentui ja miten hän jaksoi paremmin työssä ja kotona.

– Nykyisin selviän talviajasta hyvin, olen yhtä iloinen kuin tavallisestikin, Isabelle nauraa.

– Minulla on myös paljon enemmän energiaa vapaa-ajan harrastuksille. Laulan kuorossa ja olen nyt alkanut harrastaa tanssia. Vuosi sitten en olisi jaksanut aloittaa uusia harrastuksia, hän jatkaa.

– Tulen jatkossakin ottamaan yhden sahramia sisältävän Safrosan-tabletin päivässä, ja jatkan niiden käyttämistä kevääseen saakka. Alkusyksyllä ajattelin aloittaa niiden käytön uudelleen, jotta pysyn iloisena ja pirteänä koko vuoden, enkä pelkästään valoisina vuodenaikoina.

Valitse tasapainottavat ja myönteistä mielialaa säteilevät Safrosanin ainesosat.

Kiinnostuitko?

Tee kuten Isabelle ja tilaa heti Safrosan